Varppen kivikkoista mäkeä hyödynnettiin mm. laitumena ja lehdestämispaikkana. Kuuset ovat alkaneet vallata lehtoa. Kuva Jukka Vehmas.

Hinnerin mukaan jo kivikauden loppupuolen vasarakirves- ja kiukaiskulttuurin väestö raivasi nurminiittyjä kivennäismaille. Kovanmaan niityiltä saatiin talvirehua ja niillä laidunnettiin karjaa. Uusi ruotsalaisperäinen niittytalous otti käyttöönsä uusia resursseja, tulvivia maatumarantoja. Suomalaisella kantaväestöllä oli hyvä ekologinen silmä arvioimaan maaperän laatua ja tuottokykyä: kerran raivatut niityt ja pellot ovat pysyneet jatkuvassa käytössä.

Varhaisimmat pellot ovat olleet puuttomilla ja kivisillä kylänmäillä, missä lantaa oli välittömästi tarjolla. Varsinaista kaskiviljelyä kantakylissä ei ollut, mutta pienimuotoista kaskea poltettiin kylänlaidan varppeessa. Se oli lehtoista, pähkinäpensasta kasvavaa kivistä rinnettä, joka oli jaettu lohkoihin: niityksi, laitumeksi ja lehtipuuvesakoksi. Varppe saattoi olla pakanallinen uhrilehto. Rautakauden peltoviljely edellytti niittyä, jota piti olla kaksin-kolminkertainen määrä peltoon verrattuna. Kaikki alueet kylissä oli hyödynnetty.

Eino Jutikkalan mukaan Laitilassa ja lähipitäjissä ei maan kivikkoisuuden takia keskiajalla otettu käyttöön sarkajakoa, vaan pellot olivat kaksivuoroisessa yhteisviljelyssä lohkojaossa, viljalajeina ruis ja ohra. Elise Heinosen mukaan vasta 1600-luvun lopulla täälläkin puhuttiin tankojaosta pellon mittauksessa.