LAITILA - KIRKONKYLÄ

Kolmas Valkojärven rantojen varhaisista seurakunnista oli Hannu Salvin mukaan Laitila. Ennen kivikirkon rakentamista 1480-luvulla suuri Untamala näyttää olleen tärkeämpi kylä. Kivikirkon paikalla on ollut puukirkko varhaiselta keskiajalta. Kirkonkylä eli Laitilan kylä on ollut asuttuna noin 100-luvulta jKr. alkaen. Myllymäen koulun paikalla ja Rukoushuoneenmäessä on ollut laaja ns. Kansakoulumäen kalmisto, johon tehtiin hautauksia koko rautakauden ajan. Viereisessä Olkkisten kappelinmäessä on hautauksia noin 500-luvulta (neljä maansekaista röykkiötä.

Kansakoulumäen kalmistossa oli 27 matalaa kumpua ja polttokenttäkalmisto. Näihin untamalantyypin kumpuihin haudattiin vainajia pääasiassa nuoremmalla roomalaisajalla (200-400 jKr.) ja kansainvaellusajalla (400-550). Vanhin kummuista edusti vanhempaa roomalaisaikaa (0-200jKr.). Runsaasta löytöaineistosta mainittakoon nuoremman roomalaisajan kultarengas. Valkojärven sahan kohdalla Taminamäessä on ollut myös vanhemman roomalaisajan hautakumpu. Samaan aikaan kuuluva keihäänkärki on löydetty nykyisen postin kohdalta. Laitilan kylän alue oli vielä äskettäin ollut saarena, kun asutus alkoi. Esa Saaren mukaan Kansakoulumäen kalmistosta oli merelle puoli kilometriä, mutta sahan alue oli aivan rannassa.

Olkkisten kappelinmäen kalmisto, sekin untamalantyyppiä, kuvastaa Laitilan kylän asutuksen vahvistumista rautakauden keskivaiheilla. Hautaaminen Kansakoulumäkeen jatkui merovinki- ja viikinkiaikana (550-800-1050), nyt polttokenttäkalmistoon, josta on paljon koru- ja aselöytöjä. Ristiretkiajan (1050-1150) hautoja ei tunneta, mikä saattaa olla merkkinä kristillisistä, esineettömistä hautauksista 1000-luvun puolivälistä alkaen. Mäen reunoilla on ollut ns. ryssänhautoja, pitkulaisia kuoppia. Esa Saaren mielestä ne voivat olla polttokenttäkalmiston ajallinen jatke. Laitilan kylän asutus on jatkunut ilman katkoa. Runsas soranotto on täälläkin tuhonnut historian todisteita.

Laitilan kylän ensimmäiset asukkaat olivat Untamalan tapaan skandinaaveja. Sakari Hinnerin mukaan Ruotsin Mälarenin seudulta muuttaneet asukkaat toivat mukanaan taidon hyödyntää alavia, äsken veden alta paljastuneita savikoita. Ruotsissa tällaisen kulttuurimaiseman syntyä on tutkittu. Aluksi maatuma-alueelle kehittynyttä leppää ja koivua kasvavaa rantametsää hyödynnettiin haka- ja lehdesniittynä, ja myöhemmin niitä raivattiin heinäniityiksi. Polttokenttäkalmistosta löydetyt sirpit, keritsimet, kuolaimet ja värttinänpyörät kertovat työstä ja elinkeinoista.

On pidetty mahdollisena, että Untamalan alkuväestöä olisi 400-luvun paikkeilla muuttanut Laitilaan, kun Untamalassa olosuhteet huononivat. Hautamuodon muuttuminen merovinkiajan alussa on tulkittu etniseksi muutokseksi: asutus ja kulttuuri suomalaistuivat.

Kylä alkaa muodostua

Laitilassa oli rautakauden alussa kalmistoista päätellen kaksi taloa samalla harjulla satojen metrien päässä toisistaan. Taminamäen haudasta löytyi sirppi, vesuri ja onsikirves. Vesuri lienee tuotu Virosta, ehkä kirveskin. Unto Salo näkee näissä yhteyksissä taustaa kalevanpoikatarinoille. Kansa tiesi kertoa, että Kirkkelinnasta kohti kirkkoa heitettyjä kiviä ovat Martineeron pellossa ja Valkojärvessä olevat Mustankovankivi, Pihluvkari ja Kellarvahakivi. Hiekkasäkkinsä jättiläinen oli tyhjentänyt Ilomäkeen ja Pappilanmäkeen. ”Kalevanpoika tyhjens toisen plakkaris Ingriste rantta, toisen Paattmäkke” (Kansanrunousarkisto).

Syttyvän Palmusen ja Vennon kalmistolöydöt rautakauden keskivaiheilta viittaavat Esa Saaren mukaan Laitilan kylästä tulleeseen uudisasutukseen. Jos nämä lasketaan vielä samaan kylään kuuluviksi, Laitilassa olisi 400-500-luvulla ollut neljä tai viisi taloa.

Laitilan kylän reunassa on Varppe-niminen kivikkoinen, metsää ja pähkinäpensasta kasvava mäki, joka on 1950-luvulta lähtien pala palalta otettu omakotialueeksi. Hinnerin mukaan kyseessä on varpe-biotooppi, jolla pienimuotoinen kaskiviljely, heinänteko ja laidunnus sekä lehdestys seurasivat toisiaan. Varppe on ulottunut Olkkisten kappelinmäen viereen, ja alueella on vieläkin nähtävissä matalia ”tröpinkoivuja”, joista on otettu lehdeksiä. Onko tällä suunnalla ollut myös Laitilan kylän uhrilehto eli hiisi?

Varmaa hiisi-metsikköä ja moisiota, pitäjänkartanoa, Laitilan kylästä ei tunneta. Mikä on ollut Ingristen ranta, joka mainitaan jossakin vanhassa lehtitiedoissa ja Kansanrunousarkiston tiedossa? Nykyisin jo täydellisesti unohtunut nimi viittaa Valkojärven sahan paikalle, Taminamäkeen. Sieltähän tunnetaan vanhemman roomalaisajan kalmisto. Oliko siellä Ingristen talo 2000 vuotta sitten? Olisiko siellä tai myöhemmän pappilan paikalla voinut olla muinaispitäjän maisemaa hallitseva moisio? Arkeologiset ja muut todisteet puuttuvat ja rohkea väite jää vaille näyttöä.

Kylän itäreunalla, kilometrin päässä Kansakoulumäen kalmistosta, on alue nimeltään Tuuna, joka on ollut myöhemmin verotuksellisesti yksinäistalo. Unto Salo pohtii Muinainen Kalanti -kirjan artikkelissa Suomessa harvinaisen tuuna-sanan merkitystä. Ruotsin Mälarin maakunnista nimiä tunnetaan lähemmäs sata, joista monet tuna-päätteisiä yhdysnimiä.

Laitilan Tuunat (toinen Valvon kylässä) lienevät kantaskandinaavisia tai ruotsalaisia siirtymänimiä samalta itäruotsalaiselta alueelta, jolla on vastineita Laitilan vanhemman rautakauden kalmistoille. Kantaskandinaavissa sana tūna tarkoittaa aidattua maa-aluetta, pihaa tai aitausta. Muinais-Kalannin murteeseen peltoaitausta tarkoittavaksi sanaksi omaksuttiin kuitenkin toinen termi, tahtoma/tahtuma/tahdoin/tahdon. Salon otaksuman mukaan tuunat ovat olleet Laitilassa paikannimiä.

Ruotsissa on tuna-nimistä käyty vilkasta keskustelua. Esille tulleista selitysmahdollisuuksista Laitilaan sopii parhaiten kulttuurimaantieteilijä Gerhard Hafströmin ajatus tunasta sotaväenottoon liittyvän hundari-organisaation keskuspaikkana. Järjestelmällä huolehdittiin Mälarin maakunnissa kuninkaan sotalaivaston, ledungin, varustamisesta. Muinais-Kalanti ja Satakunta muodostivat arvelujen mukaan Keski-Ruotsin hundaria ja laivakuntaa vastaavan alueen. Myös Laitila-nimen yhteys ledung-laitokseen on mahdollinen.

Hannu Salvin mukaan varhaisin maininta Laitilan hallintopitäjästä on vuodelta 1413; sitä ennen se oli kirkkopitäjä. Laitila oli Katinhännän perille ulottuvan jakokunnan kantakylä. Kylän ja sittemmin pitäjän nimi esiintyy muodossa Letala vuodesta 1420 alkaen. Nimen on katsottu viittaavan kulkuväylää tarkoittavaan sanaan. Jouko Vahtolan mukaan se voisi myös johtua henkilöstä nimeltä Laitha, Laitu, Laido, Laithe tai Laidoin. Vuoden 1487 asiakirjassa on Laytala-muoto.

Unto Salo on sitä mieltä, että Laitila oli alun perin kylän kantatalon nimi, sen, joka tunnetaan Kansakoulumäen kalmistosta. Nimi olisi näin samaa itäruotsalaista perua kuin kalmistokin. Henkilönnimen la-johdin osoittaisi nimen suomalaistuneen. Salon mielestä väylä-merkitys ei riittäisi yksilöimään taloa, joita oli salmiväylän varressa useita.

Pääkirkko Laitilaan 1200-luvulla?

On ilmeistä, että Laitilan kylässä, keskeisellä paikalla, Untamalaan ja Valkoon vievän vesireitin varressa, on ollut kirkkorakennus hyvin varhain. Kansakoulumäen löydöt päättyvät noin 1000-luvulle, luultavasti kristillisen, esineettömän hautaustavan ansiosta. Esa Saaren mukaan mäeltä on löydetty mielenkiintoinen pronssikoru, jossa on yhdistettynä risti ja Torin vasara. Kuvastuuko siinä uskontojen kilpailu? Rukoushuoneenmäki on seurakunnan maata, mäen läntinen, tuhottu puoli on kuulunut Martineeron talolle myllymäkenä. Olisi mielenkiintoista tietää, onko mäki kuulunut seurakunnalle jo keskiaikana. Anna-Liisa Hirviluoto viittaa Muinaisrunot ja todellisuus –kirjan artikkelissaan paavi Gregorius IX:n vuonna 1229 antamaan bullaan, jossa hän oli päättänyt rautakauden kulttipaikkojen ottamisesta kirkon haltuun.

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin mukaan Laitilan kirkosta on 1960-luvun korjaustöiden yhteydessä löydetty hevosenkenkäsolki ja vyönheloja, jotka tavallisesti ajoitetaan 1000- ja 1100-luvuille. On siten mahdollista, että kirkon kohdalla on ollut vanhempi kalmisto, mutta siitä, onko se ollut pakanallinen vai varhaiskristillinen, ei ole minkäänlaista tietoa, kun talteen on saatu vain irrallisia esineitä. Unto Salon mukaan pakanallisia kalmistoja ei vihitty kristillisiksi kirkkomaiksi, ja hän pitää mahdollisena, että paikalle olisi 1000- tai 1100-luvulla vihitty kristillinen hautausmaa.

Veijo Kaitanenkin pohtii Laitilan ensimmäisen kirkon ikää Muinainen Kalanti -kirjassa. Hän huomauttaa seudun asutuksen vanhuudesta ja kylän hyvästä sijainnista merovinkiaikaisen ratsupolun varressa, ja päätyy ajatukseen, että paikalla olisi ollut puukirkko 1200-luvulla. Laitila oli Mynämäen ohella kaupallinen keskuspaikka Turku-Ulvila –hallintotien varrella. Sitä ristesi Kaitasen mukaan eräs maamme vanhimpia suvisia kulku-uria, Laitilasta Euraan johtanut Malvon ratsupolku, tunnettu myöhemmin Kapahaukian valtatienä.

Laitilan Mikaelille pyhitetty kirkko on peräisin 1480-luvulta, maalausten valmistumisvuosi on 1483. Kirkon sakaristo on Markus Hiekkasen mukaan vain joitakin vuosia runkohuonetta vanhempi (aikaisemman käsityksen mukaan sakaristo oli 1300-luvulta). Mikkelin markkinoita oli perinteisesti vietetty 29:s syyskuuta. Hiekkasen mukaan Lounaisessa Suomessa siirryttiin ylhäältä johdettuun seurakuntajärjestelmään piispa Tuomaan (1225-1245) aikana, jolloin ilmeisesti Laitilankin pääkirkon nykyinen paikka määrättiin; nelisenkymmentä seurakuntaa perustettiin vanhoille rautakautisille sydänalueille.

Keskiajan päätyttyä Laitilan kivikirkon juurella olevassa kylässä asui yhdeksän talonpoikaa – muutama kylä meni väkimäärässä edelle. Pisimmän aikaa saman suvun hallussa on ollut Eerolan tila, joka oli jo vuonna 1540, ensimmäistä maakirjaa tehtäessä, nykyisellä suvulla (tilanne 1969).

Mikä oli Olkkisten kappeli?

Kirkonkylän korkein maastonkohta, 30 metriä merenpinnasta, on Olkkisten kappelinmäki urheilukentän vieressä. Sen toisella puolella on Varppe ja toisella puolella merkittävä Kansakoulumäen kalmisto. ”Olkkisten kappeli” on jäänyt arvoitukseksi. Mielestäni nimi voisi viitata pieneen puiseen yksityiskirkkoon, joka on jälkiä jättämättä hävinnyt, kun kylän ja laajemmankin alueen pääkirkolle on määrätty uusi, neutraali paikka noin 300 metrin päähän hyvän kulkureitin varteen. Anna-Liisa Hirviluoto toteaa, että suuri osa varhaisista kirkoista jäi syrjään vaiheessa, jolloin pitäjän emäkirkon rakentaminen aloitettiin. Toistaiseksi ei ole löytynyt tähän arvoitukselliseen nimeen liittyvää perimätietoa.

Tuntematon Pilppulan löytö

Laitilan kylän monet kantatalot ovat satoja vuosia sijainneet keskiaikaisen kirkon läheisyydessä, lähinnä sen länsi- ja eteläpuolella. Vanhalla paikallaan olevan Pilppulan talo on ollut nykyisellä omistajasuvulla vuodesta 1629. Lokakuussa 1924 Uudenkaupungin Sanomissa oli tieto, jonka mukaan arkeologi Sakari Pälsi oli ollut tutkimassa Pilppulan talon tontilla olevaa hautalöytöä. Lehden mukaan paikalla oli ollut hautoja rivissä, löytöinä mm. keramiikkaa ja keihäänkärki. Haudat olivat kertoman mukaan olleet erilaisia kuin Kansakoulumäen haudat, ja niiden arveltiin olevan nuorempia, ehkä 1000-luvulta jKr. Museoviraston arkisto ei tunne tätä löytöä ja kaivauspaikkaa, joten asiasta ei saada varmuutta. Kalmisto sopisi hyvin kirkonseudun asutushistorialliseen palapeliin. On mahdollista, että Pilppulan talo seisoo tuhatvuotisella tontilla.