KODJALA

Yksi Laitilan rautakauden mielenkiintoisimmista – edelleen muinaisuuden hämärän peittämistä – kylistä on Kodjala, josta suurin osa on kuulunut Kalantiin eli Uuteenkirkkoon aina vuoteen 1917 asti. Kylä on keskeisellä paikalla Sirppujoen varrella ja kuivatetun Ruotjärven rannassa, veden toisella puolella on Salon kylä. Kodjalassa on monia runsaslöytöisiä rautakauden kalmistoja, joista pisimpään käytössä on ollut Pärkön kalmisto, noin 200-luvulta 1000-luvulle; se muistuttaa Laitilan Kansakoulunmäen kalmistoa. Unto Salon käsityksen mukaan ensimmäiset hautaukset Pärkön Aittavainionmäkeen tehtiin jo 100-luvulla jKr. Asutuksen syntyjuuret viittaavat Pärkö-nimeä myöten Ruotsiin. Pärkönsuosta otetut siitepölynäytteet todistavat rukiin viljelystä noin 100 – 200 jKr. ja sitten taas 800-luvulta alkaen. Esa Saarella on ajatus, että varhaisin siitepöly voisi olla peräisin Kodjalan alueella olleista salolaisten tai laitilalaisten 100-luvun kaskimaista. Kodjala oli varhaiskeskiaikaisen tien varressa. Jakokunnan kantakylän Kodjalan metsiä on ollut Nästissä asti.

Ruotjärvi on kuulunut Kodjalaan. Unto Salon mukaan järven nimi on kiistattomasti kantaskandinaavinen ja se viittaa Roslageniin, joka on Tukholman pohjoispuolella. Järven nimi selittyisi sen ruotsalaisomistuksesta, joka palautunee 400-500-luvulle. Salo päättelee, että Suomen läntistä naapurimaata tai ehkä pienempää osaa siitä on kutsuttu Ruotsiksi jo roomalais- ja kansainvaellusajasta lähtien. Esa Saaren mukaan Ruotjärvi kuroutui järveksi kansainvaellusajalla, johon asti siellä on voinut olla satama, mihin viittaa nimi Hamminperä, ham(p)n = satama. Kodjala näyttääkin olleen ympäristöstään eroavasti ruotsalainen.

Vainionmäen kalmisto

Kodjalan koulun vierestä tutkittiin vuosina 1985-1994 noin vuosiin 650 – 800 ajoittuva ns. soturihauta, joka oli maamme merkittävin uusi muinaislöytö moniin aikoihin. Rikasantimiseen kalmistoon oli haudattu kymmenkunta sukunsa varakasta, ratsain liikkunutta päämiestä. Kalmistokiveyksessä oli myös kuppikivi. Marianne Schauman-Lönnqvistin tulkinnan mukaan suku kuului myöhäismerovinkiajalla Laitilan johtaviin sukuihin, ja sillä oli loistomiekoista päätellen yhteyksiä Sveariikin kuninkaisiin. Kantoivatko miekkoja tarinoista tutut kalevanpojat? Muutaman kymmenen metrin päässä tästä A-kalmistosta, ylempänä maastossa, on toinen maan- ja kivensekainen kalmisto, joka ajoittuu viikinkiaikaan (800-1050). Läheiseltä pellolta on tehty asuinpaikkaan viittaavia löytöjä. Niiden tutkimukset jatkuvat.

Vuonna 2002 ilmestynyt Suomen kulttuurihistoria (1. osa) kertoo Vainionmäestä todetuista, kalmistokerroksen alapuolella olevista kyntöjäljistä, että kyseessä lienee rituaalinen pellon auraus, jonka tarkoituksena on ollut edistää viljan kasvua ja satoisuutta.

Toinen samaan ajanjaksoon kuuluva kalmisto Kodjalassa on ollut 1930-luvulla tutkittu Ristenkömpän röykkiökalmisto Navalin tehtaalle vievän tien varressa. Ella Kivikosken mukaan siinä oli ainakin neljä erillistä asehautausta. Sakari Hinnerin mukaan virolaisperäinen kömppä on vanhimmissa kylissä käytetty nimi suurehkoille moreenikummuille. Kömpän tunnusomaista kasvillisuutta ovat aromaattinen ajuruohoketo ja katajat. Kodjalasta on löydetty muualtakin merovinkiajan esineitä – 1980-luvulla kylän koulun opettaja luovutti kenkälaatikollisen vuosikausia koulussa säilytettyjä keihäänkärkiä museoviranomaisille. Kurkistenmäestä tunnetaan merovinkiajan röykkiökalmisto. Kylässä on rautakauden loppupuolella päätelty olleen neljä tai viisi suomalaisväestölle kuulunutta taloa, kun niitä rautakauden alkupuolella näyttää olleen vain yksi. Uudet asukkaat lienevät tulleet Kalannin suunnasta.

Pyhäin miesten kirkko

Navalin tehtaan takana on Kalmanloukas, jossa on rautakauden hautoja sekä keskiaikaisen, kaikille pyhille pyhitetyn kirkon paikka Lukkalan talon maalla. Kirkko on jäänyt pois käytöstä ja rappeutunut 1500-luvulla, sen jälkeen, kun Kalannin Männäisille oli rakennettu uusi kirkko. Vielä Mikael Agricola mainitsee Kodjalan Suomen kirkkokuntain luettelossa vuonna 1540 ja 1541. On esitetty arveluja, että kirkon rakennusaikaa olisi 1230-luku, jolloin piispa Tuomas organisoi seurakuntia.

Vuoden 1753 pitäjänkertomuksessa kirkkoherra Hedeen kertoo Kodjalan kirkon jäännöksistä. Lukkalan nimen on arveltu viittaavan lukkarin taloon. Perimätiedon mukaan kirkolle johti ruumistie Kalannin Hallusta Kairitun kautta, Veijo Kaitasen arvelun mukaan merovinkiaikaisen ratsupolun uraa. Tähän vanhaan Kodjalan seurakuntaan kuuluivat Hannu Salvin mukaan lisäksi kalantilaiset Kylähiiden, Hallun, Kallelan, Varhelan, Kahloisten, Tammiston ja Pehdon kylät. Vielä 1700-luvulta (Hedeen) on tietoja hävinneen kirkon muistojuhlan viettämisestä. Tuo juhlapäivä on ollut 1. marraskuuta.

Juhani Rinne arveli 1930-luvulla, että Kalannin pitäjän alueella olisi ollut neljä varhaista kyläkirkkoa ja seurakuntaa. Kari Alifrostin mukaan näin ei ole, vaan Kodjala oli ainoa Kalannin varhaiskeskiaikaisista kirkoista. Unto Salon mielestä on kuitenkin epävarmaa, palautuuko Kodjalan kirkkopitäjä sitä vanhempaan muinaispitäjään Laitilan, Untamalan ja Soukainen-Valkon tavoin, koska alueelta ei tiedetä käräjäpaikkaa eikä muinaislinnaa.

Ensimmäinen Kodjala Kairitussa?

Laitilan nykyisistä kylistä Kodjalan kylän nimi esiintyy varhaisimmassa, vuodelta 1411 olevassa lähteessä, muodosa Kådhiala. Kieliasu on myöhemmin hieman vaihdellut, koska murteellista muotoa ”Korila”, jossa r:n paikalla on ns. dentaalispirantti – ei r eikä d – on kirjurin ollut mahdoton kirjata. Joissakin 1900-luvun kartoissa lukee Kotjala. Onko nimen takana germaanista kieltä puhunut Goda, Godi tai Godila, ja kuinka mahtava mies hän on ollut, sitä ei Jouko Vahtolakaan pysty sitovasti todistamaan. Nansion nimi taas säilyttänee saamelaisväestön pyyntialueen muistoja. Keskiajan lopussa Kodjalassa asui 13 verotettavaa, joista kolmen talot kuuluivat Laitilaan. Kodjalan vanhimpia sukutiloja ovat olleet Nikula (vuodesta 1659, tilanne vuonna 1969) ja Rytsölä, vuodesta 1706.

Kodjala, poikkeuksellisen merkittävä kylä, on kauan kiinnostanut tutkijoita. Maanmittausta ja vanhoja karttoja tutkinut Alfred A. Gustafsson on tehnyt vuonna 1935 oman tulkintansa Kodjalan alkuhistoriasta. Sen mukaan ensimmäinen kyläkeskus oli 1000-luvulla Kairitussa, veden varrella, nykyisestä kylästä 1,5 km etelälounaaseen. Kylässä oli kahdeksan taloa, ja yhden niistä sai haltuunsa paikallisen laivakunnan päällikkö Henning. Hän muutti Kairitusta Ruotjärven rannalle komeaan hirsitaloon Hamminperä-nimiselle paikalle. Isojakokartassa se on Hänning peldo. Gustafssonin mukaan Hamminperä johtuu ruotsin sanasta ”hamm”, kotipelto. Edelleen saman tulkinnan mukaan koko kyläkeskus jouduttiin siirtämään Ruotjärven rantaan, Lukkalan ja Suutilan välimaille, 1100-1200-lukujen vaihteessa. Pian siirron jälkeen tehtiin kirkkokin, ehkä piispa Tuomaan aikana viimeistään 1240-luvulla. Isojakokarttojen lisäksi Gustafssonin tulkinta perustuu paikannimiin ja 1540-luvulta olevaan Ivar Flemingin maakirjaan.

Nykyiselle paikalleen, Pyhäksi Metsäksi kutsutulle alueelle, Kodjala siirtyi Gustafssonin mukaan 1700-luvun puolivälissä. Kylien siirrot ovat Suomessa olleet harvinaisia. Veijo Kaitanen arvelee, että malli on saatu meren takaa. Gustafssonin rohkea tulkinta jättää avoimia kysymyksiä. Kairitusta tunnetaan mahdollinen merovinkiajan kalmisto, joka Esa Saaren mielestä viittaisi 700-luvun uudistaloon. Edellä puheena olleet kalmistot, Pärkö, Vainionmäki, Ristenkömppä ja Kurkistenmäki, osoittavat, että Kairitusta siirtyneet eivät ole tulleet asumattomalle alueelle. Myöhemmällä kirkonmäelläkin on täytynyt olla asutusta viimeistään 700-luvulta alkaen. Lukkalan maalta on löydetty hieno viikinkiaikainen, hopealevykoristeinen hevosenkenkäsolki. Ristiretkiajan löytöjä ei kylästä tunneta.