NELJÄ MUINAISPITÄJÄÄ

Laitilan vanhimpien kylien alueet olivat nousseet merestä ennen ajanlaskun alkua. Niiden ympäriltä paljastui yhä kuivaa maata, mutta keskelle jäi sokkeloinen merenlahti, joka mataloitui Valkojärveksi. Merenlahti lainehti satoja vuosia, Valkojärvi yli tuhat vuotta.

Joka puolella oli hyviä rantoja jonne asettua taloksi. Rautakauden alussa saivat alkunsa Untamalan, Valko-Soukaisten, Laitilan ja Kodjalan kylät, jotka kehittyivät seuraavien satojen vuosien aikana naapureitaan nopeammin. Valkojärvi erotti kolme ensin mainittua toisistaan ja ohjasi kyläkeskuksien asukkaita hyödyntämään ulkoalueita eri suuntiin. Unto Salo on Muinainen Kalanti –kirjassa päätellyt, että näiden neljän kylän ympärille organisoituivat rautakauden loppupuolella, ehkä merovinkiajalla, muinaispitäjät, joista 1000-luvulla tuli varhaisia kirkkopitäjiä. Suurin osa Kodjalan kylää tuli kuulumaan Uudenkirkon eli Kalannin pitäjään aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Asutuspisteiden kehittyminen erillisiksi muinaispitäjiksi voi selittyä osittain myös skandinaavisen asutuksen erilähtöisyydestä. Hannu Salvi toteaa, että isonjaon aikaisten jakokuntien rakenne, jonka ytimestä löytyvät Valko, Untamala ja Laitila (ja etelässä Kodjala), sopii hyvin yhteen muinaispitäjäjaon kanssa. Kodisjoki kuului Valvon muinaispitäjään.