Etusivu

TÄSTÄ LÖYDÄT OMAN KYLÄSI:

Vanhimmat kylät

Muut esihistorialliset kylät

  - Palttila
- Seppälä
- Vidilä
- Malko
- Kaukola

Alkavan keskiajan kylät

1300-luvun kylät

1400-luvun kylät

 

Laitilan Oppaat ry 2006
Teksti Jukka Vehmas


 

KAUKOLA

Komealla paikalla Valkojärven rantatöyräällä sijaitsee Kaukolan kylä. Merovinki- ja viikinkinajalta (550-800-1050) sieltä tunnetaan hajalöytöjä, jotka mm. Esa Saaren mielestä viittaavat kylän asuttamiseen rautakauden aikana. Yhtenäinen mutta mutkitteleva tieura on kiertänyt ympäri Valkojärven allasalueen ja Kaukolan kautta ainakin varhaiskeskiajalla. Kulku-ura palautunee esihistorialliselle ajalle. Keskiajalla taloja tiedetään olleen 11. Kaukola on kuulunut Valvon muinaispitäjään. Hannu Salvin mukaan uudelle ajalle tultaessa Kaukolasta oli tullut eräs Laitilan keskuskylistä, jossa mm. 1500-luvulla pidettiin Laitilan hallintopitäjän käräjiä. Kaukola oli jakokunnan kantakylä Valkojärven itärannalla, josta asutus levisi keskiajalla idemmäksi Kaariaisiin, Haaroon ja Ytöön.

Pentti Renvall kertoo kirjassa Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon Kaukolan suurimmassa talossa 1500-luvulla asuneesta eturivin talonpojasta Olavi Balkista, joka kohosi noin vuonna 1556 Laitilan nimismieheksi. Hänen isänsä Olavi Juhonpoika tunnetaan maakirjasta vuodelta 1540. Talon keskeinen sijainti hyvien kulkuyhteyksien varrella, tilusten laajuus ja peltojen hedelmällisyys loivat edellytykset nimismiehentalolle, sekä tietysti Olavin omat kyvyt. Rukiin, ohran ja kauran lisäksi hänellä kasvoi myös papua ja vehnää. Balkin talo oli 40 vuotta pitäjän hallinnollinen keskus ja kruunun toimihenkilöiden yöpymispaikka. Tulipalo tuhosi 1580 koko Kaukolan kylän. Niinä aikoina Kaukolaan perustettiin uusia myllyjä, jonka jälkeen siellä oli kolme puromyllyä ja kolme tuulimyllyä, ehkä Balkin yritteliäisyyttä. Vuonna 1608 samassa talossa on nimismiehenä Iivari Perttelinpoika.

 


Kaukolan kartano. Kuva Aila Silokoski.


Kuva Aila Silokoski.

Kaukola, paikannimenä yleinen, mainitaan ensi kerran vuonna 1454, jolloin kirjoihin on päässyt Michel Kawkalasth. Vahtola yhdistää nimen germaanisiin henkilönnimiin Gaugia, Gaugina ja Gaugiold. Unto Salokin näkee taustalla miehennimen: Kaukomieli tai Kaukamo. Kaukola esiintyy myös Laitilan naapurikunnissa, Lapissa ja Kalannissa. Arvo Meri on pannut merkille, että puhekielessä nimi on esiintynyt Laitilassa tämän vuosisadan alkupuolella vain muodossa Kaukla, kun naapurit puhuvat mieluummin Kaukolasta – ilman ”sisäheittoa”. Eino Jutikkala mainitsee suuressa kartanotutkimuksessaan Kaukolasta neljä keskiaikaista isäntää, joista Lassi ajoittuu jo vuoteen 1413. Muut ovat yllä mainittu ”Mikko” ja Jussi (1454) sekä Heikki Antinpoika 1487.

Anna-Leena Siikala toteaa kirjassa Muinaisrunot ja todellisuus, että Lemminkäisen ja Kaukamoisen ympärille kutoutunut seikkailuhenkinen sankariepiikka ehkä viittaa historiallisiin tapahtumiin. Kauko on Lemminkäisrunoston myyttinen sankari, viikinki- ja ristiretkiaikaan palautuvan tietäjä-soturin henkilöitymä. Siikalan mukaan Kaukamois-runojen etnografinen aines kuvastelee viikinki- ja ristiretkiajan miljöötä.

Matti Huurre mainitsee, että norjalaisessa Egilin saagassa kveenien kuninkaan Faravidin nimen arvellaan olevan käännös runojen Kaukomielestä tai Kaukamoisesta. Kalevanpoikatarinat sisältävät tiedon, että Soukaisissa oleva Koukastenkivi on paiskattu Kaukolan Riankalliolta.

Talonpoikaisesta, nimismiehen asumasta kylästä Kaukola muuttui kartanokyläksi, kun kuningatar Kristiina perusti vuonna 1646 Vaasaporin kreivikunnan lahjoittamalla kahdeksan Kaukolan ja neljä Kostiaisten tilaa veljelleen Gustaf af Wasaborgille, kuningas Kustaa II Adolfin aviottomalle pojalle.