VALKO JA SOUKAINEN

Valko on nykyisen tiedon mukaan Laitilan kylistä vanhin eli siellä on asuttu yhtäjaksoisesti pisimpään. Esihistoriallisena aikana ja osan keskiaikaakin Valkoon kuului myös Soukaisten alue. Siitepölytutkimusten mukaan viljely on alkanut Valvon kylässä noin 350 eKr. eli ns. esiroomalaisena aikana; Valvon Väiskänsuosta otetun näytteen mukaan silloin viljeltiin vehnää ja ohraa. Kun alueen metsissä on monia pronssikauden tyyppisiä kiviröykkiöhautoja, on asutusta ilmeisesti ollut vieläkin aikaisemmin. Kylän asutuksen ikä voitaisiin varovasti määritellä noin 2300 vuodeksi, mahdollisesti jopa 3000 vuodeksi.

Pronssikauden (1500 – 500 eKr.) hiidenkiukaita Laitilassa on yli kaksi sataa. Niitä on paljon Vaimaron, Padon ja Valvon kylien metsissä, myös Soukaisissa. Unto Salo päättelee, että viljelyn on aloittanut seudun vanha suomalaisasutus. Erikoinen on Vaimaron tien varresta ns. ruatinvareesta tehty löytö: pronssikauden tyyppisestä röykkiöstä löytyi merovinkiajan (550-800 jKr.) esineitä. Kyseessä voi olla esinekätkö. Esa Saari esittää kysymyksen: ovatko mäkimailla olevat pienet kiviröykkiöt esiroomalaisen ajan suomalaisväestön hautoja?

Soukaisten varhaisimmat ajoitetut rautakauden löydöt ovat Savemäen kalmistosta, suunnilleen 100-luvulta jKr. Kylän ja laajemmankin alueen merkittävin esinelöytö on Savemäen lähellä olleesta hävitetystä kalmistosta saatu lasinen juomasarvi 300-luvulta, joka on maassamme ainutlaatuinen. Se on peräisin Rooman valtakunnan provinssista, Reinin keskijuoksulta, samoin kuin haudan juomakalustoon kuulunut pronssinen ns. hemmoorsanko. Vierekkäin oli polttamatta haudattu kaksi miestä skandinaavisine aseineen; toinen oli ollut päällikkö tai ruhtinas. Haudan rakenne ja astiavarustelu olivat gotlantilaispiirteiset.

Savemäen kalmisto kuvastaa Keski-Ruotsista lähtenyttä siirtolaisuutta, joka on asettunut alkuperäisen suomalaisväestön keskuuteen. Kylänmäellä oli 100-luvulla jKr. varmaankin pari-kolme asumusta. Vaikka Soukaisista tunnetaan kalmistoja rautakauden eri jaksoilta, löydöissä on katkoja. Sen sijaan siitepölynäytteet kertovat asutuksen jatkuvuudesta. Esa Saari huomauttaa myös, että seudulla on paljon tutkimattomia kumpuja.

Soukaisten rautakautisessa miljöössä, lähellä juomasarvihaudan paikkaa, on Torren lähde (lähde ja sen ohi Valkojärven altaaseen virtaava Torrenjoki mainitaan nimeltä vuoden 1968 peruskartassa mutta ei enää nykyisessä kartassa). Unto Salon mukaan Torre viittaa skandinaavien ukkosenjumala Toriin, jonka mukaan lapset Skandinaviassa usein nimettiin (mm. Thorbjörn, Torsten). Samanlainen rinnakkaisuus ilmenee Roismalan Ristimäen kalmistossa Vammalassa, jossa 300-luvun poikkeuksellisissa ruumishaudoissa on gotlantilainen esineistö ja lähellä talonnimi Torra.

Salo päättelee rohkeasti, että Soukaisten rikasantiminen hauta voidaan yhdistää norjalaiseen perimätietoon pikkukuninkaiden ja jaarlien polveutumisesta. 1300-luvulta oleva käsikirjoitus mainitsee Thorri-nimisen kuninkaan hallinneen mm. Finnlandia. Oliko Thorri historiallinen henkilö, gotlantilainen ruhtinas, joka on haudattu Soukaisten raunioon lähelle Torren lähdettä? Roismalan kumpu ja talonnimi Torra antavat Unto Salolle aiheen otaksua, että läntistä rannikkoa hallinnut ja verottanut Thorri perusti tukikohdan Roismalaan. Tyrvään seudun yhteydet Laitilan satamaan säilyivät senkin jälkeen kun Thorrin valta pian oli vaipuva historiaan.

Haapaniemen maalla on kansainvaellusajan (400-550 jKr.) röykkiöhauta; Kiikonmäelle on ehkä tullut asutusta, kun kylänmäen kantatalo on jakautunut. Rautakauden loppupuolen merkittävin löytöpaikka on Valvon ja Soukaisten välimaastossa oleva Hällysen tila, jossa on polttokenttäkalmisto ja viitteitä asuinpaikasta. Samalla paikalla on ehkä asuttu 600-luvulta tähän päivään. Nykyisestä Valvon kylästä tunnetaan Kylä-Väiskän maalta merovinkiajan hauta tai kalmisto: asutus alkoi levittäytyä.

Valvon kylä ulottui rantaan asti, ja se on antanut nimensä myös järvelle, joka oli rautakauden alussa vielä Itämeren lahti. Jouko Pukkila, joka on laatinut Muinainen Kalanti -kirjaan Valkoa 300-luvulla esittävän maisemamallinnoksen, on sitä mieltä, että asutuksen jatkuvuus rautakaudella ei tällä alueella ole aivan yksiselitteistä. Matalan merenlahden rannan sijoittaminen oikealle kohdalle oli ongelmallista, koska paikkaan on myöhemmin kerääntynyt liejua, joka on hävittänyt rannan jäljet maastosta.

Kauas merelle näkyneen Savemäen vieressä lienee sijainnut alueen vanhin satamapaikka, josta on johtanut talvitie Pyhäjärven suuntaan. Hyvällä paikalla sijainnut satama on Veijo Kaitasen mukaan palvellut laajaa aluetta, kun Ylä-Satakunnasta ja Hämeestä kuljetettiin turkiksia. Vielä 1700-luvulta on tietoja ns. Vanhasta talvitiestä, joka kulki Padon, Malijärven ja Korven kautta Euraan ja edelleen Kokemäelle. Sama rekireitti on Artturi Pavelan kokoamien tietojen mukaan ollut käytössä vielä 1900-luvun alussa. Soukainen pysyi veden tuntumasa Valkojärven kuivatukseen asti.

Soukainen on mm. Hannu Salvin käsityksen mukaan eriytynyt Valvosta 1200- tai 1300-luvulla Valkojärveen pistävälle ”soukalle” niemelle. Lisääntyvät siitepölyt kuvastavat 1000-luvulla tapahtunutta asutuksen voimistumista. Ensimmäinen maininta asiakirjoissa on vuodelta 1413: Walko by, kun Itämaan laamanni Klaus Fleming piti Hallun ja Untamalan pitäjien käräjät Valvossa. Soukaista ei mainita keskiajan lähteissä lainkaan; ensimmäisen kerran se esiintyy vuonna 1540 muodossa Soukais. Se on keskiajalta periytyvä suomalaisperäinen, kuvaileva nimi. Varsinais-Suomen ensimmäisen maakirjan mukaan vuonna 1540 Valvossa oli 11 ja Soukaisissa 8 taloa. Soukaisten vanhin sukutila on Juvala, joka on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1700.

Jouko Vahtola löytää Valvon kylän nimen taustalta germaanisen henkilönnimen Walch, Walco tai Walacho. Unto Salo esittää arvelun, että Valko-nimeen sisältyisi balttilais-slaavilainen lainasana valka, veneiden vetopaikka, rantautumispaikka rannalla. Se sopisi yhteen edellä esitetyn satama-ajatuksen kanssa. Valko-nimen taivutuksessa on säilynyt vanha, arkaistinen muoto: -lk- muuttuu -lv:ksi, Valko-Valvon. Paikallisessa kielessä on viime aikoihin asti käytetty pitempää muotoa Valvoste (Valvoisten) tai Valvosiss (Valvoisissa).

Tuuna

Valvossa olevan Tuunan talon nimi voitaneen yhdistää alueen vanhaan rautakauden asutukseen. Unto Salo pohtii Muinainen Kalanti -kirjan artikkelissa Suomessa harvinaisen tuuna-sanan merkitystä. Ruotsin Mälarin maakunnista nimiä tunnetaan lähemmäs sata, joista monet tuna-päätteisiä yhdysnimiä.

Laitilan Tuunat (toinen Laitilan kylässä) lienevät kantaskandinaavisia tai ruotsalaisia siirtymänimiä samalta itäruotsalaiselta alueelta, jolla on vastineita Laitilan vanhemman rautakauden kalmistoille. Kantaskandinaavissa sana tūna tarkoittaa aidattua maa-aluetta, pihaa tai aitausta. Muinais-Kalannin murteeseen peltoaitausta tarkoittavaksi sanaksi omaksuttiin kuitenkin toinen termi, tahtoma/tahtuma/tahdoin/tahdon. Salon otaksuman mukaan tuunat ovat olleet Laitilassa paikannimiä.

Ruotsissa on tuna-nimistä käyty vilkasta keskustelua. Esille tulleista selitysmahdollisuuksista Laitilaan sopii parhaiten kulttuurimaantieteilijä Gerhard Hafströmin ajatus tunasta sotaväenottoon liittyvän hundari-organisaation keskuspaikkana. Järjestelmällä huolehdittiin Mälarin maakunnissa kuninkaan sotalaivaston, ledungin, varustamisesta. Muinais-Kalanti ja Satakunta muodostivat arvelujen mukaan Keski-Ruotsin hundaria ja laivakuntaa vastaavan alueen.

Hiidenkallion palvontapaikka?

Valvon kylän Ala-Sunilan maalla, pihapiirin lähistöllä, on Mauno Kosken hiisiä koskevassa väitöskirjassa mainittu Hiidenkallio (Hiirenkalli), jota nimeä ei nykyisin enää käytetä. Itse kallio on kasvillisuuden peitossa ja kallion vierelle on ajettu täytemaata. Kosken mukaan peltojen ympäröimällä Hiidenkalliolla on tasaisella kalliolla ns. jättiläisen jalanjälki ja suurehko siirtolohkare. Mäen länsipuolelta mainitaan mäkeä kiertävä Hiidenkoski, pienen ojan koskipaikka. Edelleen mainitaan muutama soikea kiviröykkiö.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa on tieto, että vahantakalainen Juho Virtanen oli muistellut vuonna 1936, kun kyseistä kalliokuoppaa oli joku vanhempi nainen hänelle näyttänyt hänen paimenessa ollessaan ja sanonut sen olevan kalevanpojan jälki. ”Sillon ko mnää karjas käve, niist säälitti”. Jalkaterän koko on ollut 50 x 30 cm.

Siirtolohkare on pöytämäinen, 3 x 4 –metrinen kivi; samantapainen pöytäkivi on Soukaisten Savemäen kalmiston lähellä. Hiidenkoski- tai Hiiriskoski –nimi seudulla tunnetaan edelleen. Sitä pitkin Lankjärven vesi kuivatun Heräjärven kautta laskee kohti Valkojärven allasta. Lähellä olevat matalat kiviröykkiöt ovat joko muinaishautoja tai peltokivistä koottuja.

Laitilasta ei tunneta varmaa hiisi-metsikköä. Valvon Hiidenkallio saattaa sellainen olla, mutta se voi myös viitata mytologisiin hiisi-olentoihin, jolloin kyseessä on nuorempi ilmiö. Kalevanpojat ovat kansan tietämän mukaan viskanneet tähän kylään kaksi suurta lohkaretta, Ala-Sunilan Palkkisjärven kiven Kirkkelinnasta ja Koukastenkiven, ilmeisesti Savemäen lähellä, Kaukolan Riankalliolta.

Perttelin kirkko

Soukaisten eli Perttelin kirkko on rakennettu noin vuonna 1800, se on pyhitetty Bartholomeukselle. Kylässä on ollut kirkko keskiajalta lähtien, ehkä hyvinkin varhain. Soukaisten kirkko tunnetaan myös Valvon kirkkona. Vanhan tarinan mukaan ”itse Pyhä Henrikki” on kirkon perustaja. Veijo Kaitanen arvelee Muinainen Kalanti –kirjassa, että väkirikas Valvon seutu on saattanut rakentaa puisen saarnatuvan samaan aikaan kuin Untamala, ehkä 1100-luvun lopulla. Alkuun se on voinut olla yksityiskirkko. Kylän alueelta ei tunneta ristiretkiajan hautalöytöjä, koska siellä oli luultavasti siirrytty kristilliseen hautaukseen.

Vaatimaton kirkkorakennus lienee ollut 1800-luvun alkuun asti Valvossa nykyisen rukouskellon paikkeilla. Isojakokartassa ns. Kirkonmaa on kylläkin merkitty Soukaisten kylään. ”Perttlin kaljoll” on vietetty joskus riehakkaitakin Perttelin markkinoita 24. elokuuta aina 1800-luvun lopulle asti. Kirkko on kyläyhteisölle tärkeä; siellä pidetään hartaustilaisuuksia kesällä ja joulukirkko.