Jyske etusivu
Etusivu
"Kaikki pelaa"
Veranen muistelee
Näin ostat lisenssin
Sporttirekisteri
Linkit
Joukkueet:
Joukkueet 2006
Päivitetty 3.10.2006
Webmaster Mikko Kareniemi
Terveiset Jyskeen vihreän veran futareilta
|
Jalkapalloilun jalo taito alkoi nostaa päätään Laitilassa siinä 1950-luvun puolivälissä ja Jyske saikin edustusjoukkueen mukaan Suomen Palloliiton piirisarjaan. Innostus oli kova ja levisi nopeasti, myös kaksi juniorijoukkuetta oli saman tien mukana piirisarjoissa. Tämän kaiken moottorina oli tuolloin kansalaiskoulun opettaja Mauno Tikkanen, joka sytytti innostuneen hengen koko porukkaan. Jyskeen jalkapalloilun parasta aikaa oli 60- ja 70-lukujen taite, jolloin olimme mukana silloisessa Palloliiton aluesarjassa. Se vastasi suurin piirtein nykyistä kolmosdivaria. samaan aikaan tulivat myös mestaruussarjajoukkueiden reservit Jyskeen pelaajille tutuiksi. Tiukkaa vääntöä riitti, välillä voitettiin ja välillä meitä pöllytettiin oikein kunnolla. Junioreitten parhaat saavutukset ovat olleet siinä ihan karvan päässä piirisarjojen mitalitiloista. Vuosikymmenten kulkuun mahtuu niin ylä- kuin alamäkeäkin, välillä Laitilassa on jopa ollut kaksi jalkapallon erikoisseuraa yhtaikaa kymmenen vuoden ajan. Viime vuosina jalkapallo on lähtenyt Laitilassa uuteen nousuun. Kiitos siitä kaikille, jotka tekevät työtä nuorten parissa sekä kaikille, jotka monin muin tavoin tukevat toimintaamme. Tärkeintä on reilu peli ja että kaikilla on mukavaa. Jukka Veranen |
![]() |