Aikojen saatossa

Kaikki alkoi siitä, kun…
Laitilan Kirkkokuoro perustettiin vuonna 1919, jolloin kanttoriksi valittiin Kalle Kotilainen, monitaitoinen laulu-ja musiikkimies, joka  vaikutti aina 1950-luvun puoliväliin  seurakunnassamme. Hän kokosi laulajia harjoituksiin erilaisiin    pieniin ja isoihin juhliin.Vähitellen alettiin harjoitella säännöllisesti ja kuorotoiminta vakiintui.

Kuoro osallistui oman seurakunnan ja Vakka-Suomen alueen  kirkkomusiikin tapahtumiin innolla, suuntautuipa kuoromatkat silloin tällöin kauemmaksikin. Kuoromme rekisteröityi 17.11. 1949. Kuulumme Varsinais-Suomen Kirkkomusiikkipiiriin ja Suomen Kirkkomusiikkiliittoon. (SKML)

Seurakuntamme kanttoreina ovat ajan saatossa toimineet:

Kalle Kotilainen            ( 1919 – 1957 )
Aarne Virtanen             ( 1957 – 1968 )
Reino Airio                  ( 1968 – 1975 ) 
Asko Vainiomäki          ( 1976 – 1982 )
Reino Airio                  ( 1982 – 1984 )
Hannu Käkelä               ( 1985 – 1992 )
Tero Kajantola              ( 1992 – 2003 )
Guido Kriik                  ( 2003 – 2011)
Juha Junnila                  (2011/8 - 2012/9)
Stephen Evans              ( 2012 -

Laitilan kirkkokuoron virkailijat vv..  1919 - 2011

Ensimmäinen johtokunta rekisteröinnin jälkeen (v.  1950 )

Kanttorit ennen kuoron perustamista

Kuoron  perustamisen jälkeen

Laitilan Kirkkokuoron  90- vuotishistoriikki 

Kirkkomusiikkia Laitilassa ennen kirkkokuoron perustamista

Kirkkomusiikkiin liittyviä katkelmia pöytäkirjojen kertomasta 1900- luvun alussa:

-1879 oli Laitilan seurakuntaan valittu  lukkariksi J.E. Linden, jolloin kirkossa ei vielä ollut edes urkuja. Kun ne sitten saatiin 1880 , hän ei  oppinut niitä kunnolla soittamaan.

-1880 ”kunnantuomari” Valtosen päiväkirjasta voitiin lukea, että Laitilan kirkossa laulettiin Hoosianna- hymni. Laulajina olivat kirkonkylän kansakoulun oppilaat silloisen opettajansa Aino Suovan johdolla. Tästä kehittyi ns. Hoosianna- kuoro, joka lauloi adventtina ja joulunpyhinä kirkossa 1880-1895.

-1903 kirkonkokouksessa tyytymättömyys Lindenin työhön ilmeni niin, että hänelle ei toimitettu polttopuita palkaksi urkujen soittamisesta.

-1904 kirkonkokous hylkäsi Keisarillisen majesteetin armollisen asetuksen koskien lukkari- urkuri Lindenin palkkausta ja eväsi häneltä asetuksen mukaisen palkan, mistä asianomainen valitti tuomiokapituliin.

-1911 valittiin kiertokoulunopettaja Johannes Ölund v.t. urkuriksi, koska Lindenin toimintaan ei oltu tyytyväisiä.

Sukupuolinen tasa-arvokin  oli ajankohtainen ja esillä virkakysymyksessä jo 1900-luvun alussa:

-1917 kirkonkokous otti kantaa kirkkolakikomitean mietintöön, jossa nainen olisi kelpuutettu lukkari- urkurin tehtävään ja erilaisiin luottamustehtäviin. Kokouksen enmmistö asettui vastustamaan komitean mietintöa.

-1919 saatiin seurakuntaan pätevä lukkari- urkuri Kalle Kotilainen, jonka toimesta jo samana vuonna perustettiin Laitilan kirkkokuoro.

Kanttori Kotilaisen aika 1919- 1957

Kanttori Kalle Kotilainen oli toiminnan mies. Hänen perustamansa kirkkokuoro toimi aluksi 30- 40- jäsenisenä palvellen jumalanpalveluksissa. Kuoro kokoontui kairkonkylän koulussa, rukoushuoneella ja myös Kotilaisen kodissa. Tämä kertoo johtajan ja kuorolaisten läheisestä suhteesta ja kanttorilan väen vieraanvaraisuudesta. Seurakuntakin oli jo myötämielinen  kuorotoiminnalle.

-v. 1923 kirkkovaltuusto asetti toimikunnan, joka valmisteli kanttorin virkaa varten ohjesäännön, johon oli sisällytetty kiskkokuoron toiminta, vaikka se jo silloin oli toimiinut useamman vuoden. Sen lisäksi Kalle Kotilainen perusti 20- luvulla myös lapsikuoron jossa lauloi noin 40 lasta.

1927 olivat ensimäiset Vakka- Suomen kirkkokuorojen toimeenpannut kirkolliset laulujuhlat Uudessakaupungissa. Niistä paikallislehti kirjoittaa mm. seuraavaa:

 -  ”Kaikesta näkyi, että kuorot olivat tehneet uutteraa työtä ja siksi tuloksetkin olivat sen mukaiset. Laulajaisissa avustivat urkutaiteilija Kyösti Alho ja laulajatar Oili Siikaniemi. Juhlaesitelmän piti tarkastaja I.H. Tunkelo.

Ikävällä täytyy mainaita, että yleisö suhtautui näihin laulujuhliin kylmästi, sillä tilaisuuksissa oli verrattain vähän yleisöä. Toivottavaa on, ettei tämä yleisön välinpitämättömyys vaikuttaisi kuoroihin ja niiden inokkaisiin johtajiin, vaan että kirkkolaulun kohottamiseksi Vakka- Suomessa edelleen tehtäisiin uutteraa työtä.”

Pastori Erkki Rauha laati kuoron 20- vuotishistoriikin, missä hän seikkaperäisesti kuvaa kuoron vaiheita Kritiikkiäkin kuoro oli seurakuntakaisten taholta saanut. Sitä kuvaa katkelma historiikista:

-”Ensimmäinen moniääninen esitys, minkä kuoro lauloi Laitilan kirkossa, oli virsi:Nyt se suuri päivä koitti. Kuvaavaa paikkakunnan vanhoillisille oloille ja mielipiteille oli, että esityksen jälkeen eräät seurakuntalaiset ilmaisivat paheksumisensa sen johdosta, että kirkossa oli esitetty moniäänistä veisuuta, kun se oli vain maailman turhuutta.

Kuorotoiminta on kuitenkin saanut jatkua, ja vähitellen epäileväisimmätkin ovat alkaneet sopeutua ajatukseen, että kuorolaulu on jumalanpalvelusta rikastuttava lisä, johon ei ole syytä moittien suhtautua.”

30 vuotta toimittuaan, v. 1949, kuorosta perustettiin  Laitilan Kirkkokuoro- niminen yhdistys, jonka ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat Kalle Kotilainen, Jorma Kanerva, Aino Reijonen, Jouko Porra, Kerttu Nurmi sekä Marja ja Arvo Vehmas.

39 vuotta seurakuntaa palvellut, dir.cant.- arvonimen saanut Kalle Kotilainen siirtyi tehtävästään eläkkeelle vuonna 1957.  Hänen läksiäisjuhlansa sisältyi kirkkokuorolaulajaisiin helatorstaina 30. toukokuuta. Näistä tapahtumista  kertoo silloinen sihteeri Kerttu Nurmi seuraavaa:

.”Yleisöä oli saapunut tilaisuuteen kirkon täydeltä, mikä on parhain osoitus seurakuntalaisten kunnioituksesta ja kiitollisuudesta miehelle, joka  39 vuotta kuoron perustamisesta lähtien on antaumuksella hoitanut tehtäväänsä ja voittanut ystävyydellään kaikkien suosion puolelleen.”

 Aarne Virtasen aika 1958- 1968

Kanttori Aarne Virtasen virkaanasettajaisissa 2. tammikuuta 1958 kirkkokuoroa johti eläkkeelle siirtynyt Kalle Kotilainen. Tästä kirjoittaa kauniisti vuosikertomuksessaan Kerttu Nurmi:

-”Kalle Kotilaisen johtaessa kuoroa tässä tilaisuudessa oli se häneltä kuin siunaava tervehdys ja ystävän kädenojennus lehteriltä kuorissa seisovalle uudelle virkaveljelle. Tunsimme kaikesta, että hän tahtoi antaa arvokkaasti tietä nuoremmalle työnsä jatkajalle.

Kanttori Virtasen aikana tuntuu kuoro saaneen  uutta innostusta, ja toiminta sai uusia ulottuvuuksia. Järjestettiin paljon yhteislaulajaisia Vakka- Suomen  kuorojen kanssa, tehtiin retkiä ja käytiin kuuntelemassa muita kuoroja, käytiin myös taidenäyttelyissä. Aikaa leimasi monipuolinen kulttuuriharrastus.

Kuoron silloisesta tasosta kertoo keväällä 1961 Raumalla pidetyn sävelhartauden arvostelu, joka oli itse  tunnetun musiikkimiehen Arvo Räikkösen käsialaa:

-” Että maaseudun olosuhteissa pystytään tällaiseen lauluun, lienee harvinaista. Erikoisena ilonaiheena on sopraanon irtonainen, kultivoitunut laulutapa ja äänenmuodostus, kuoron täysin tyydyttävä sointupuhtaus ja esitysten ilmeikäs musikaalisuus. Kuoron johtaja kanttori Aarne Virtanen on henkevä musiikkimies. Tämä kävi ilmi hänen soolosuorituksistaan. Samaan henkeen puhaltaa hänen puolisonsa Sirkka- Liisa Virtanen. Jahka heidän vaikutuksensa kuoron äänimateriaalin kehittämisessä pääsee ajan mittaan näkyvämmin vaikuttamaan,

tulee tästä kuorosta olemaan paljon iloa.”

Uuttera työ toi Kanttori Aarne Virtaselle dir. cant. arvonimen v. 1964. Samana vuonna kuoro päätti vuoden työn  juhlallisesti laulaen Turun tuomiokirkossa, missä vihittiin neljä teologian kandidaattia papiksi.  Heidän joukossaan oli Laitilan oma poika ja kuorolainen Erkka Nurmi.

Tirehtööri Virtasen aikana näytön paikka oli kirkon 500- vuotisjuhla 7. syyskuuta 1968. Tämän kaksipäiväisen juhlan ohjelmistossa oli paljon kuoron esiintymisiä. Arkkipiispa Simojoki suoritti restauroidun kirkon uudelleenvihkimisen. Kirkkopuistossa oli piispa Sorolaisen patsaan paljastus. Lisäksi samaan aikaan vietettiin Laitilan itsenäisen kunnan 100- vuotisjuhlia.

Lauantaina oli kuoron konsertti, missä Virtasen urkusoolon jälkeen kuoro esitti kaksi vaativaa teosta: Schutzin Oratorion: Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä ja Zaida Sillantaan sanoittaman ja Raito ruskeepään säveltämän Juhlakantaatin ”Muistojen pyhäkkö”. Apuna olivat Uudenkaupungin amatööriorkesterin jousikvartetti ja kirkonkylän lapsikuoro. Urkusäestyksestä huolehti hammaslääkäri Veikko Mäkikalli.

Näihin juhlallisuuksiin sisältyi vielä  kanttori- urkuri Virtasen 10- vuotisen toimikauden lähtöjuhla hänen siirtyessää Karinaisten seurakunnan palvelukseen.  Laitilan Sanomat julkaisi syyskuun 10. päivä 1968 Kaupunginjohtaja Eero Honkisen juhlapuheen, josta katkelma:

-          ”Kun me tänään, Laitilan kirkon ja seurakunnan suurena juhlapäivänä, palautamme mieliin myös Laitilan kunnan menneitä vaiheita, teemme sen arvonannolla ja kunnioituksella seurakunnan paljon mittavampaaa työtä kohtaan. Meidän on muistettava, että kunta on seurakunnan lapsi, joka ainakin täällä Laitilassa varsin vastahakoisesti erkani kodistaan ja joka mielellään sinne palaa takaisin niin muistoissaan kuin osanottajana kodin perhejuhliin. Näin on tapahtunut tänään ja näin on käynyt useasti niiden sadan vuoden aikana, jona kunnallista toimintaa Laitilassa on ylläpidetty.”

Näihin juhlallisuksiin sisältyi vielä tirehtööri Virtasen lähtöjuhla hänen siirtyessään Karinaisten seurakunnan palvelukseen sekä uuden kanttorin Reino Airion juhlallinen vastaanotto Laitilan seurakuntaan.

Reino Airion aika 1968—1975 ja 1982- 1985

Reino Airiosta seurakunta sai lahjakkaan laulumiehen.  Jo hänen  toisena työvuotenaan kuoro täytti 50 vuotta. Juhlaa varten aloitettiin säännölliset 45 minuutin äänenmuodostusharjoitukset ennen kuoroharjoitusta. Lisäksi aloitettiin kuoroleirien pitäminen, joita juhlavuotena oli jopa kaksi.

Juhla onnistui kirkon täyttyessä yleisöstä. Juhlakonsertti sisälsi kaksi suurta kantaattia ja Reino Airion yksinlaulua.

Länsi- Suomen toimittaja Simo Herkko kirjoittikin Airion laulusta:

-” Tekisin vääryyttä, jos en kohottaisi kuoronjohtajan Reino Airion soolonumeronaan esittämää Strandellan kirkkoaariaa ”Armahda, Herra” korkeimmalle jalustalle. Airio oli paneutunut tekstiin ja jälki soi kiinteänä ja kauniina kautta rekisterin. Vaikuttava esitys, jonka hallinta loi kirkkoon tihentyneen tunnelman.”

Reino Airion aikana kirkkokuoro teki  ensimmäisen ystävyysseurakuntavierailun Nuijamaalle v. 1971. Nuijamaan seurakunnasta tuli näihin aikoihin Laitilan seurakunnan ystävyysseurakunta, johtuen siitä, että nuijamaalaisia oli sadoittain Laitilassa evakkona talvisodan aikoina. Retkiä tehtiin muuallekin, jopa Maarianhaminaan asti.  Kuorovierailut jatkuivat ja osallistuttiin  Varsinais- Suomen sekä valtakunnallisille kirkkolaulujuhlille.

Reino Airion työrupeama jäi verraten lyhyeksi hänen siirtyessään välillä muihin tehtäviin, ja kesällä -75 vietettiin hänen läksiäisiään. Kuoroa johti sitten väliaikaisesti rehtori Aimo Lindell ja urkurina toimi opettaja Sakari Suhonen. Airio palasi vielä myöhemmin pariksi vuodeksi samaan virkaan, kun hänen seuraajansa Asko Vainiomäki siirtyi Vakka- Suomem musiikkiopiston palvelukseen. 

Asko Vainiomäen aika 1976- 1982

Vuoden 1976 alussa nimitettiin virkaansa Kanttori Asko Vainiomäki, joka aloitti työnsä kesäkuussa.

Sinä vuonna oli Valtakunnalliset kirkkomusiikkijuhlat Rovaniemellä. Matkan johtajana toimi kuoroon aiemmin valitun retkitoimikunnan puheenjohtaja opettaja Aarne Airola. Hänen maantieteellinen tietomääränsä ja lukemattomat ulkoa opitut laulut tekivät matkasta opintomatkan, hauskan ja mielenkiintoisen. Pohjoisen luonnossa kirkkomusiikki tuhatlukuisten laulajien yhteistyönä teki lähtemättömän vaikutuksen.

Asko Vainiomäki oli tarkka ja vaativa kuoronjohtaja, joka sai kuoroon uutta sointia. Lahjakkaana urkurina hän toi myös vaihtelua konsertteihin urkumusiikillaan. Kuorotoimintakin monipuolistui, sillä seurakuntaan perustettiin pienempi, kamarikuorotyyppinen Mikael- kuoro, nuorisokuoro, ja

lapsikuorot Fermaatit ja Piccolot. Kirkkomusiikki tuli näin eläväksi ja lapset ja nuoret toivat uutta kuulijakuntaa tilaisuuksiin.

1979 kuoro juhli 60- vuotista taivaltaan uusissa esiintymisasuissa, ja juhlakonsertti sisälsi neljä pienempää kuorosävellystä, päättyen  Scubertin saksalaiseen messuun.

Laitilan Sanomissa nimimerkki pl eli Pekka Laulajainen arvioi esitystä:

-” Evankeliumin sanoman yksityiskohdat kaikuivat herkästi melodian mestarin sävelten siivittäminä Laitilan kirkossa. Pitkän, yhdeksänosaisen teoksen elävoittämiseksi olisi kaivannut suurempaa tempon ja voiman vaihtelua, mutta kuoronjohtaja Vainiomäki kuoron mahdollisuudet tuntien otti varman päälle vaatien hillittyä laulutapaa.”

Laitilan musiikkielämä oli vilkastunut tarjoamalla omien kuorojen ja rikkaan urkumusiikin ohella myös huomattavia musiikkivieraita Uudet urut olivat vierailijoiden suosiossa. Vieraita kävi myös mm. Ruotsin ystäväkunnasta Härrudasta. Vastavierailu tehtiin myöhemmin kirkkokuoron ja nuorisokuoron yhteisellä matkalla.

Asko Vainiomäen aikana kuorolaiset saivat hyvää opetusta äänenkäytössä ja soinnin puhtaudessa.

Kuusivuotinen työ kuoron ja seurakunnan hyväksi ei  mennyt hukkaan. Keväällä  1982  johtajamme siirtyi musiikkiopiston rehtoriksi. Syksyllä saimme jatkaa tutun entisen johtajan Reino Airion kanssa seuraavat vuodet

 Hannu Käkelän aika 1986- 1992

Seuraavat kuusi vuotta kuoroa johti poikatyönohjaaja- kanttori Hannu Käkelä. Hän oli leppoisa kansanmies, jolle laulamisen ilo oli tärkeämpää kuin sen taso. Harjoituksia ja esiintymisiä oli kuitenkin säännöllisesti, ja hänen aikaansa mahtuivat kahdet valtakunnalliset kirkkomusiikkijuhlat.

Kesäkuussa 1986 kirkkomusiikkijuhlat olivat Joensuussa ja 1991 Oulussa

Joensuun tunnelmista seuraavat  kroniikan säkeet (Putte- possun sävelellä)

-”Aamu kaunis koitti, oli suvisunnuntai,

juhlapuvut kauniit kuorolaiset yllen sai.

Telkkarissa, kulkueessa meidät nähdä voi ja kuulla kuinka meidän uljas laulu soi.

Ei kuvitella voi näitä laulujuhlia, joa itse ei oo saanut olla mukana.

Kiitämme siis kaikkia, on hyvä joukko tää.

Kauniit muistot meille tästä mielihimme jää.

Sääkin meitä suosi, oli kauneimmillaan maa, myös siitä kiitos korkeimmalle kajahtaa.

Ja tässä yhdessä kaikki vielä luvataan: Me viiden vuoden päästä mennään uudestaan!”

Käkelän aikaan osuivat myös kuoron 70- vuotisjuhlat. konsertissa esitettiin tutunomaista kirkkomusiikkia ja lauluja, joita esittivät duo Kaarina ja Veikko Laihi sekä Reino Airio.

Kaukaisimmat vieraat olivat ystävyysseurakunnasta Nuijamaalta ja Nurmijärven kirkkokuoro, jonka kanssa oli tehty ystävävierailuja muutaman vuoden ajan. Juhlista ja konsertista jäi hyvät muistot.

Maaliskuussa 1992 Käkelä ilmoitti lopettavansa Laitilan seurakunnan palveluksessa . Siitä eloisasti kirjoittaa Elsa Suokas:

-”Oli virsilaulutilaisuus  Kodjalan koululla, ja Seppo tarjosi vehnäskahvit. Samalla oli yhteisvastuun hyväksi arpajaiset ja muuta myytävää. Tämä olikin sitten viimeinen tilaisuus, missä Hannu oli mukana. Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja niin seilasi purtemme ilman kapteenia, mutta ei sentään ihan ilman peräsintä. Meillähän on näitä rutinoituja kuoromiehiä joukossamme, joten siitä vain lakki kourassa pyytelemään. Lindellin Aimo sitten lupautui väliaikaiseksi johtajaksi, vaikka ei ollut tietoa, miten pitkä tämä väliaikaisuus olisi. ”

Väliaikaisuus ei ollut kovin pitkä, sillä jo huhtikuussa  Elsa jatkaa toimintakertomuksessaan:

-” Ahaa, yllätys, yllätys! saimme uuden terävän kanttorin Tero Kajantolan, ja siitä se sitten alkoi-kesantopellon muokkaus.”

 Tero Kajantolan aika 1992- 2004

Seuraava johtaja tuli kuorolle siis Raumalta. Tero Kajantolan vahvuus on laulun lahja, mahtava tenoriääni, mutta kuoron johtaminen oli nyt myös varmoissa käsissä. Vähitellen kuoro soittimena alkoi soida puhtaammin, ja saatiin myös ihan uusia haasteita ohjelmistoon. Kajantola oli kunnianhimoinen kuoronjohtaja, joka tartutti tahdonvoimaa myös kuorolaisiin.

Hänen toimestaan alkoivat myös tehokkaat hengitys- ja äänenkäyttöharjoitukset.

Eritoten laululeireillä Lehtoniemessä koulutus oli tehokasta. Siitäkin on kommentoinut Sihteeri Elsa:

-” Siinä sitten opiskeltiin kaksi hikistä päivää. Ensin ääntämistä ja hengitystä. Kurkunpää ylös, hartiat alas, vai oliko se toisinpäin! Hengitys vatsanpohjasta irtonaisin lihaksin ja vokaalit sointuvasti kallon kumistessa uloshengityksellä ja vielä parempi, jos ei tarvitsisi ollenkaan hengittää...”

 Niinpä sitten ohjelmistoon tulikin  vaativia teoksia, kuten Lisztin” Ristin tie” sekä myöhemmin Keiserin” Markus- passio”. Ristin tie  esitettiin pitkäperjantaina vuosina -96 ja 97.

 Esitys näyttelijöineen oli vaikuttava ja tunteita herättävä.  Esitykseen saatiin monia ulkopuolisia avustajia sekä näyttelijöiksi että lauluosuuksiin. Seija Tanner Raumalta siirtyikin pian Laitilan kirkkokuoron jäseneksi ja häntä on kuultu kuoron konserteissa solistina, yksinlaulajana ja esittämässä duettoja Tero Kajantolan kanssa.

Tältä kaudelta maininnan ansaitsee myös nuori ja lahjakas kirkkomuusikko Pete Vuorio, joka kouluajoista lähtien oli avustanut urkureita ja oli nyt mukana kuoron toiminnassa myös varajohtajana. Menestys seurasi lahjakasta nuorukaista, ja Sibelius- akatemian kautta tie on johtanut Meilahden kanttorin virkaan.

Keiserin Markus- passio oli ehkä kuoron suurin  menestys Teron ajalta. Siinä oli mukana nimekkäitä laulajia: oopperalaulaja Harri Kaitila, Sauli ja Jaana Ahvenjärvi, Seija Tanner , Pete Vuorio ja Pekka Laulajainen. Soitinyhtye oli Rauman Sinfonietta- orkesterin jäseniä.  Passio soi kauniisti kuoron ja orkesterin sävelistä ja Juha Grönlund kirjoittaa Laitilan sanomissa:

-” Markus –passio tarjosi erilaisen tavan eläytyä pitkäperjantain tapahtumiin. Tämäntyyppinen suurtöiden valmistaminen on osoitus yritteliäisyydestä, jota tällaisessa pienessä kaupungissa tarvitaan.”

Tero Kajantolan ajasta pitää mainita vielä kuoron lukuisat matkat, joita aluksi tehtiin yhdessä Rauman Angelus-kuoron kanssa. Matkat suuntautuivat Lappiin, Viroon ja itärajan taakse vanhaan Sallaan ja Uhtualle asti. Tero monitoimimiehenä ajoi itse bussia, keitteli tienvarsikahvia ja järjesti esiintymisiä eri paikkakuntien kirkoissa. Monista mukavista muistoista matkojen varrelta vain pieni välähdys Lapin pojan sävelellä:

Harjoitukset ne pidettiin tiukat, äänet yhteen kun soviteltiin.
Kirkoss´ katsottiin laulajain paikat, kohta konsertti aloitettiin.

Pete nuori kun urkuja soitti, Tero holvitkin nousemaan sai.
Helisytteli Angelus- kuoro, kirkkokuorokin kiitokset sai.

Lähti kirkosta kuulijakunta, joka hyräili kulkiessaan.
Oli kaunis ja lämmin tää ilta. Tämä innostaa taas jatkamaan.

Tero Kajantola jätti kanttorin viran  2003, mutta hänen vaikutuksensa kirkkomusiikissa näkyy paikkakunnalla edelleen. Yhteistyö uuden kanttorimme Guido Kriikin kanssa jatkuu saumattomasti,

ja edelleen soi Teron tenori jouluaaton hämärässä kirkossa tai hyväntekeväisyyskonserteissa Uhtuan lasten hyväksi.

 Guido Kriikin aika vuodesta 2004

Raumalta Laitilaan on tullut paljon hyvää, viimeksi Guido Kriik. Hän on kansainvälinen, lahjakas pianisti ja urkuri, mahtava improvisoija ja innostava kuoronjohtaja. Hänen johdollaan on uskallettu ottaa rohkeita askeleita vaativiin teoksiin, joihin harvoilla kirkkokuoroilla on rohkeutta.

Yhteistyötä tehdään muiden kuorojen kanssa ja juhlavuoden levytys ja juhla-CD ” Kiitoslaulu kajahtaa” on tuloksellisen toiminnan palkinto.

Nyt, juhliessamme 90 vuotista taivalta voimme kiitollisin mielin katsoa taaksepäin: Uutterat kuoronjohtajat ovat luotsanneet kuoroa tähän päivään asti. Kaiken takana on ollut johtajien ja kuorolaisten halu palvella seurakuntaa, mutta voimme toivoa myös Kaarina Kotilaisen sanoin vuodelta 1955:

-”Enentäköön ja innostakoon hyvä toverihenki kuoromme jäseniä ja muistakaamme aina, että olemme suuren Kuninkaan palveluksessa ja asialla.” 

      Birgit Kinnanen, kuorolainen